Resumen del episodio
Perussuomalaisten retki itäiseen Helsinkiin on herättänyt keskustelua, kun bussilla Itäkeskukseen matkannut puolueväki ei jalkautunutkaan linja-autosta kansan pariin. Tarkoituksellinen mediatemppu vai erikoista sekoilua? Entä mikä on tilanne kokoomuksessa, joko puheenjohtaja, pääministeri Petteri Orpo on puolueelle rasite? Ainakin puoluesihteerin vastaus oli paljonpuhuva siinä, kuinka vähän sanottiin. Otamme lisäksi katsauksen bensakriisin tilanteeseen ja laskeskelemme, kuka pääsee eläkkeelle milloinkin ja jaksaako nykyisessä työelämässä mitenkään seitsemänkymppiseksi. Studiossa Marko-Oskari Lehtosen kanssa Juha Ristamäki ja Johannes Ijäs. Tuotanto ja leikkaus Riikka Nyman.
Perussuomalaisten retki itäiseen Helsinkiin on herättänyt keskustelua, kun bussilla Itäkeskukseen matkannut puolueväki ei jalkautunutkaan linja-autosta kansan pariin. Tarkoituksellinen mediatemppu vai erikoista sekoilua? Entä mikä on tilanne kokoomuksessa, joko puheenjohtaja, pääministeri Petteri Orpo on puolueelle rasite? Ainakin puoluesihteerin vastaus oli paljonpuhuva siinä, kuinka vähän sanottiin. Otamme lisäksi katsauksen bensakriisin tilanteeseen ja laskeskelemme, kuka pääsee eläkkeelle milloinkin ja jaksaako nykyisessä työelämässä mitenkään seitsemänkymppiseksi. Studiossa Marko-Oskari Lehtosen kanssa Juha Ristamäki ja Johannes Ijäs. Tuotanto ja leikkaus Riikka Nyman.
Episodios
246. Pitääkö perussuomalaisia suojella Puhokselta vai toisinpäin? – Eläkeikää halutaan taas nostaa, mutta kuka nykyistä työelämää jaksaa 70-vuotiaaksi?
EscuchadoPerussuomalaisten retki itäiseen Helsinkiin on herättänyt keskustelua, kun bussilla Itäkeskukseen matkannut puolueväki ei jalkautunutkaan linja-autosta kansan pariin. Tarkoituksellinen mediatemppu vai erikoista sekoilua? Entä mikä on tilanne kokoomuksessa, joko puheenjohtaja, pääministeri Petteri Orpo on puolueelle rasite? Ainakin puoluesihteerin vastaus oli paljonpuhuva siinä, kuinka vähän sanottiin. Otamme lisäksi katsauksen bensakriisin tilanteeseen ja laskeskelemme, kuka pääsee eläkkeelle milloinkin ja jaksaako nykyisessä työelämässä mitenkään seitsemänkymppiseksi. Studiossa Marko-Oskari Lehtosen kanssa Juha Ristamäki ja Johannes Ijäs. Tuotanto ja leikkaus Riikka Nyman.
245. Kuka kakkaa kansanedustajien vessoihin? Presidentti sai jogurtit rinnuksille? Jutila eduskuntaan?
EscuchadoPolitiikan viikon aiheet olivat tällä viikolla sellaisia, että Puskaradion juontajien pokkakin petti kesken jakson. Eduskunnassa on käynnissä todellinen paskamyrsky, kun joku on käynyt kakkaamassa kansanedustajan tai -edustajien kotona näiden tietämättä. Marko-Oskari Lehtonen on kuullut paljastuksia siitä, millaisia Suomen presidentit ovat olleet matkustaessaan lentoyhtiöiden koneilla. Ja lopulta vielä paljastui, että Timo Jutila aikoo lopettaa 'rillaamisen' ja lähteä eduskuntaan, mutta voiko hän jopa päästä vaaleissa läpi? Studiossa mukana myös Jenni Tamminen ja Joakim Kullas.
244. Pääseekö Timo Vornanen pälkähästä, koska omat likapyykit pelottavat kansanedustajia? – Aborttimaksut ymmärrettiin väärin: Tästä on oikeasti kyse
EscuchadoBensakriisi, aborttikriisi, viestintäkriisi… Politiikan viikossahan on nähtävissä teema! Uhkaako bensan hinnan nousu suomalaisten mahdollisuutta käydä töissä ja voiko hallitus oikeasti tehdä asialle mitään? Mistä aborttimaksuissa oikeasti on kyse ja pääseekö Timo Vornanen pälkähästä ampumisjupakan kanssa? Politiikan puskaradiossa Marko-Oskari Lehtonen, Minna Karkkola ja Johannes Ijäs käyvät läpi viikon polttavat puheenaiheet. Kerromme myös, kuinka presidentti Sauli Niinistö nappasi kirjan myyntipöydästä mukaansa ja kansanedustajat vaikenevat verovapaista eduistaan.
243. Pelastaudu vielä kun voit, näillä alueilla ollaan pian lirissä: "Näkymä on ihan karmea!" – Taipuisiko kohuttu läheispakkaus uurnaksi?
EscuchadoMiksi Razmyarin kaksoiskansalaisuudesta kohkataan ja ampuiko SDP itseään polveen asian kanssa? Hannan sote-kornerissa arvioidaan, kuinka lirissä me kaikki olemmekaan sote-palveluiden kanssa: Tarvitseeko maakunnissa asuvat sukulaiset pelastaa, ennen kuin päätyvät hoitamatta ojaan? Studiossa pengomme myös kohuttua läheispakkausta, jolle ideoimme jatkokäyttöä Äitiyspakkauksen tapaan. Studiossa Marko-Oskari Lehtosen kanssa Hanna Gråsten-Lahtinen ja Solmu Salminen.
242. Purra pakeni bensakysymystä eduskunnassa – Saimme vinkin kansanedustajan kuolemasta: Vastasi puhelimeen!
EscuchadoOnko Googlen jätti-investointi lottovoitto, vai pitääkö pörssisähköstä maksavien olla huolissaan? Politiikan toimituksessa on myös selvitetty Liike Nytin Hjallis Harkimon elossa oloa (vastasi puhelimeen) ja pyritty kysymään valtiovarainministeri Riikka Purralta (ps) puoluetoverinsa bensajarru-avauksesta (poistui liukkaasti paikalta). Lisäksi suurennuslasin alla plastiikkakirurgian sääntely, joka alkoi kiinnostaa, kun nuori somevaikuttaja kuoli kosmeettisen operaation komplikaatioihin. Studiossa Marko-Oskari Lehtosen kanssa Jari Hanska ja Mika Koskinen.